Ihan Tuuliajolla -musikaalikomedia

20.7.2025

15.00 - 17.30

Kummelinkuja, 36270 Kangasala

Musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteillä. Musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä, Juice, sekä Eppu Normaali ja Hassisen Kone.

Musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteillä.

Musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä, Juice, sekä Eppu Normaali ja Hassisen Kone. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.

Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Einon kanssa seikkailevat mm. Juice, Martti Syrjä ja Ismo Alanko.

Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.

Päivät

19.7.2025 15.00 - 17.30

20.7.2025 15.00 - 17.30

26.7.2025 15.00 - 17.30

27.7.2025 15.00 - 17.30

30.7.2025 14.00 - 16.30

30.7.2025 18.00 - 20.30

3.8.2025 15.00 - 17.30

6.8.2025 14.00 - 16.30

6.8.2025 18.00 - 20.30

9.8.2025 15.00 - 17.30

13.8.2025 14.00 - 16.30

13.8.2025 18.00 - 20.30

17.8.2025 15.00 - 17.30

23.8.2025 15.00 - 17.30

24.8.2025 15.00 - 17.30

Sijainti

Kummelinkuja, 36270 Kangasala