Esiintyjille
Puistokonsertit soivat perinteisesti Tampereen kesässä. Esiintymispaikkoja ovat muun muassa Laikunlava, Haiharan taidekeskus ja Lielahden kartanopuisto Hiedanrannassa.
Suuri osa esiintyjistä on valittu kesän 2023 Puistokonsertteihin.
Saimme yhteensä 223 hakemusta ja pystymme tarjoamaan tarjoamaan keikan vain noin puolelle hakijoista. Esiintyjävalinnoissa painotettiin ensikertalaisuutta ja sitä, että mahdollisimman moni eri musiikkigenre tulisi edustetuksi. Lisäksi valintoihin ja ohjelman koostaamiseen vaikuttivat hakijoiden toiveet esiintymispaikasta ja -ajankohdasta.
Muutamassa esiintymispaikassa ohjelman koostaminen on kuitenkin vielä kesken. Lähetämme esiintymistarjoukset näistä paikoista toukokuun ensimmäisen viikon eli viikon 18 aikana.
Toimi näin
1. Jätä hakemus sähköisen hakujärjestelmän kautta helmikuussa. Hakulomake on avoinna vain helmikuun ajan.
Huom. Yksi yhteyshenkilö voi ilmoittaa vain yhden esiintyjäryhmän Puistokonsertteihin. Järjestelmä ei valitettavasti hyväksy useaa eri ryhmää samalle sähköpostiosoitteelle. Mikäli sinulla on useita eri esiintyjäryhmiä, huomioithan, että jokaisella esiintyjäryhmällä täytyy olla oma sähköpostiosoite, vaikka yhteyshenkilö olisikin sama. Näin varmistetaan, että jokainen yhtye saa kaiken tarvittavan tiedon koskien Puistokonsertteja, ja että konserttien raportointi hoituu ongelmitta.
2. Saat vastauksen hakemukseesi maalis-huhtikuussa. Mikäli kokoonpanosi valitaan mukaan Puistokonserttien ohjelmistoon, saat sähköpostilla ehdotuksen esiintymisajasta ja -paikasta. Ilmoitamme valinnoista kaikille hakijoille, eli myös niille, joille ei pystytä tarjoamaan sopivaa esiintymisaikaa. Tarkista säännöllisin väliajoin sähköpostisi roskapostikansio, etteivät viestimme mene sinulta vahingossa ohi.
3. Hyväksy tarjous esiintymisajasta ja -paikasta tai pyydä uutta ehdotusta ohjeiden mukaan.
4. Kun esityspäivämäärä on vahvistettu, sinulle toimitetaan sähköpostitse sekä toimintaohjeet esiintymispaikalla että markkinointiohjeistus omatoimiseen markkinointiin.
5. Kutsu keikalle kaverit, kummit ja kaimat!
6. Soita, laula, tanssi!
7. Raportoi konsertin kävijämäärä ja muut tiedot (raportointilomake lähetetään esiintyjille erikseen sähköpostitse).
8. Lähetä lasku kaupungille erikseen toimitettavan laskutusohjeistuksen mukaisesti.
Hyvä tietää
Laikunlavan, Hervannan Muusan aukion ja Lielahden kartanonpuiston bändi- ja orkesteri-iltoihin tarjoamme äänentoistolaitteiston miksaajineen, mutta muissa paikoissa esiintyjät vastaavat itse tekniikastaan. Hakijoiden on myös hyvä huomioida, että osassa esiintymispaikoista ei ole lainkaan sähköä käytettävissä. Puistokonserttien yhteistyökumppanit muun muassa siirtolapuutarhoissa hoitavat usein järjestelyitä konserteissa paikan päällä.
Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikkö tiedottaa ja markkinoi konsertteja, mutta toivomme myös esiintyjien itse markkinoivan konsertteja. Esiintyjät saavat ennen konsertteja erillisen markkinointiohjeistuksen.
Sovitusta ja toteutuneesta konsertista maksetaan esiintyvälle ryhmälle sadan (100) euron suuruinen korvaus. Palkkion maksu edellyttää myös tapahtumasta raportointia erillisen ohjeen mukaisesti. Esiintyjäryhmien on tärkeää huomioida myös se, että Tampereen kaupunki vaatii laskuttajien huolehtivan veroista ja eläkevakuutusmaksuista. Esimerkiksi toiminimellä laskuttavien täytyy liittää laskun mukaan YEL-todistus. Yhdistysten on puolestaan kuuluttava ennakkoperintärekisteriin. Y-tunnuksella laskuttavat voivat tarvittaessa käyttää Tampereen kaupungin laskutusportaalia verkkolaskun tekemiseen.
Valitettavasti aivan kaikille esiintyjiksi haluaville emme sopivia konserttiaikoja ja -paikkoja löydä, sillä yleensä hakijoita on enemmän kuin mahdollisia konserttiaikoja.