Matti Johannes Koivu (levyjulkkarit)

16.1.2026

19.00 - 23.59

G Livelab Tampere, Kirjastonpuisto, 33100 Tampere

Matti Johannes Koivu julkaisee tammikuussa -26 uuden albumin ja esiintyy sen tiimoilta yhtyeineen Tampereen G Livelabissa!

Matti Johannes Koivu kuuluu vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin. Hänet tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin.

Koivu on julkais

Koivu on julkaissut kahdeksan soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista.

Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti: ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

Facebook https://www.facebook.com/glivelab.tampere/
Instagram https://www.instagram.com/glivelabtampere/

Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.

Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.

***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE

Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus https://www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

***

Esteettömyys:

Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.
Tapahtumapaikalla on esteetön WC.

Ovet klo 19:00

Showtime 20:00
Päivät

16.1.2026

Aika

19.00 - 23.59

Sijainti

G Livelab Tampere, Kirjastonpuisto, 33100 Tampere

Hinta

42.5-42.5€