Hugo: Kevätkiertue

10.4.2026

19.00 - 21.00

Tampere-talo, Pieni sali, Yliopistonkatu 55, 33100 TAMPERE

POP-LAHJAKKUUS HUGO KEVÄTKIERTUEELLE

Vuoden tulokas Emma-ehdokkuuden tänä vuonna ansainnut ja parhaillaan toista albumiaan työstävä nuoren sukupolven pop-lahjakkuus HUGO lähtee ensi keväänä laajalle kevätkiertueelle ympäri Suomen. Kiertue alkaa maaliskuussa Helsingistä ja päättyy huhtikuun lopussa

POP-LAHJAKKUUS HUGO KEVÄTKIERTUEELLE

Vuoden tulokas Emma-ehdokkuuden tänä vuonna ansainnut ja parhaillaan toista albumiaan työstävä nuoren sukupolven pop-lahjakkuus HUGO lähtee ensi keväänä laajalle kevätkiertueelle ympäri Suomen. Kiertue alkaa maaliskuussa Helsingistä ja päättyy huhtikuun lopussa Kouvolaan. 

HUGOn live-esiintymiset ovat poikkeuksellisen energisiä ja viihdyttäviä. Artistin lavakarisma puree niin nuorempaan kuin vanhempaankin yleisöön ja keikoilla päästään heittäytymään sekä valtaisaan yhteislauluun että hiljentymään herkempienkin tulkintojen äärelle. Erityisen tulevasta kevätkiertueesta tekee se, että jokaisella keikalla on Meet & Greet -mahdollisuus artistin kanssa sekä myynnissä uusia merchandise-tuotteita.

HUGOn viime vuonna julkaistu debyyttialbumi Kehykset on striimannut lähes triplaplatinaa ja artistin hittibiisejä, kuten viisinkertaista platinaa striimannut Taulut feat. Costi ja AHTIn kanssa julkaistu, yli triplaplatinaa striimannut yhteiskappale Väärään aikaan, on soitettu laajasti radioissa. Lisäksi HUGO valittiin YleX:n vuoden 2025 kesäkumiartistiksi kappaleellaan Väärään ihmiseen. Artisti on kuluneena vuonna julkaissut myös useita biisejä muiden artistien kanssa, kuten Sekunnis feat. Sexmane ja Kellon suuntaa feat. JVG. HUGOn uusin julkaisu Jos ei oo meit julkaistiin joulukuussa ja se sai loistavan vastaanoton nousten julkaisunsa jälkeen Spotifyn Top 10 kuunnelluimman biisin joukkoon.
Päivät

10.4.2026

Aika

19.00 - 21.00

Sijainti

Tampere-talo, Pieni sali, Yliopistonkatu 55, 33100 TAMPERE