Ainutlaatuinen näyttely esittelee japanilaisen ukiyo-e -mestari Utagawa Hiroshigen maailmankuulun puupiirrossarjan Tokaidon tien 53 pysähdyspaikkaa kokonaisuudessaan. 1830-luvulla luotu teossarja kuvaa historiallista Tokaidon tietä, joka yhdisti Edo-kaupungin (nykyinen Tokio) ja Kioton. 

Alkuperäisellä japanilaisella puupiirrostekniikalla valmistetut teokset kuvaavat matkan varrella sijaitsevia pysähdyspaikkoja, maisemia, vuodenaikoja, säätä ja tavallisten ihmisten elämää. Hiroshigen teokset tunnetaan erityisesti tunnelmallisuudestaan, luonnon herkkyydestä ja tavasta kuvata liikettä, matkaa ja hetkiä arjen keskellä. 

Puupiirrokset vaikuttivat aikanaan merkittävästi myös eurooppalaiseen taiteeseen ja inspiroivat muun muassa impressionisteja. Tänä päivänä nämä puupiirrokset nähdään yhtenä japanilaisen taiteen tunnetuimmista ja rakastetuimmista kokonaisuuksista. 

Matka halki feodaalisen Japanin: Utagawa Hiroshige ja Tōkaidōn tie vuonna 1832

Vuonna 1832, kun Elias Lönnrot kulki Kainuun korvissa keräämässä runoja tulevaa Kalevalaa varten, maapallon toisella puolella eristäytyneessä Japanissa alkoi toisenlainen kulttuurinen suururakka. Nuori ukiyo-e-taiteilija Utagawa Hiroshige (1797–1858) lähti matkalle, joka muutti paitsi hänen oman uransa, myös tavan, jolla japanilaiset ja myöhemmin koko maailma näkivät nousevan auringon maan.

Kyseessä oli matka pitkin Tōkaidōa, feodaalisen Japanin tärkeintä valtatietä.

Shōgunin matkassa: Vuoden 1832 käännekohta

Hiroshige oli taustaltaan samurailuokan jäsen ja toimi Edon (nyk. Tokio) palokunnan perinnöllisenä virkamiehenä. Hän oli kuitenkin päättänyt omistautua taiteelle. Vuonna 1832 hän sai elämänsä tilaisuuden: hänet kutsuttiin mukaan shōgunin viralliseen seurueeseen, joka matkasi Edosta Kiotoon.

Matkan tarkoituksena oli viedä shōgunin vuosittainen lahja – hevosia – seremonialliselle keisarille. Tämä oli harvinainen kunnia, joka tarjosi Hiroshigelle vapaan pääsyn tiukasti vartioidulle reitille, jonka varrella tavallisten matkaajien liikkumista valvottiin tarkasti passeilla ja tiesuluilla.

Mikä oli Tōkaidō?

Tōkaidō (kirjaimellisesti "Itäisen meren tie") yhdisti kaksi Japanin tärkeintä keskusta:

• Edon: Shōgunin sotilaallisen ja poliittisen valtakeskuksen, yli miljoonan asukkaan metropolin.
• Kioton: Keisarin historiallisen ja kulttuurisen kotikaupungin.

Noin 500 kilometriä pitkä reitti kulki pitkin Tyynenmeren rannikkoa, ja sen varrelle oli perustettu 53 virallista postiasemaa (shuku). Nämä asemat tarjosivat matkustajille majoitusta, ruokaa, hevosia ja kantajia. Tie oli elämää vilisevä suoni, jota pitkin kulkivat niin herrojen (daimyō) prameat seurueet, kauppiaat, pyhiinvaeltajat kuin tavalliset kulkuritkin.

Suurteos syntyy: Tōkaidōn 53 postiasemaa

Matkansa aikana Hiroshige teki luonnosteluja tien varren maisemista, sääolosuhteista ja ihmisistä. Palattuaan Edoon hän muutti nämä näkymät puupiirrossarjaksi nimeltä Tōkaidōn 53 postiasemaa (Tōkaidō Gojūsan-tsugi), jonka julkaiseminen alkoi vuoden 1832 lopulla ja valmistui 1833–1834.

Sarja sisältää yhteensä 55 kuvaa: yhden jokaiselta 53 asemalta sekä aloituskuvan Edon Nihonbashi-sillalta ja lopetuskuvan Kiotosta.

Miksi Hiroshigen kuvat mullistivat taidemaailman?

Ennen Hiroshigea ukiyo-e-taide (kirjaimellisesti "lilluvan maailman kuvat") oli keskittynyt pääasiassa kabuki-teatterin näyttelijöihin, kauniisiin kurtisaaneihin ja kaupunkien viihde-elämään. Vaikka Hokusai oli juuri hieman aiemmin (n. 1830) julkaissut maisemasarjansa Fuji-vuoresta, Hiroshige toi kuviin jotain uutta: inhonhimillisyyden ja tunnelman.

• Sää ja vuorokaudenajat: Hiroshige oli mestari kuvaamaan sadetta, lunta, sumua ja hämärää. Hänen kuvissaan matkustajat tarpovat rankkasateessa tai suojautuvat tuulelta.
• Tavallisen kansan elämä: Kuvissa ei esiinny vain ylhäisöä, vaan nuudeleita ryystäviä matkamiehiä, majatalojen sisäänheittäjiä, hikisiä kantajia ja koti-ikävää potevia kulkijoita.
• Turismin buumi: Kuvista tuli feodaaliajan Japanissa "matkaesitteitä". Koska matkustaminen oli kallista ja tiukasti säänneltyä, tavalliset ihmiset ostivat Hiroshigen edullisia puupiirroksia päästäkseen nojatuolimatkalle pitkin kuuluisaa tietä.
• 
  

Vuoden 1832 perintö

Hiroshigen matka vuonna 1832 teki hänestä hetkessä yhden Japanin juhlituimmista taiteilijoista. Kun Japani parikymmentä vuotta myöhemmin avautui väkisin ulkomaailmalle, juuri nämä Hiroshigen Tōkaidō-kuvat päätyivät Eurooppaan ja villitsivät impressionistit (kuten Vincent van Goghin ja Claude Monet’n), muuttaen koko länsimaisen modernin taiteen suunnan.

Vuonna 1832 tallennettu Tōkaidō-tie on yhä olemassa – nykyään sen reittiä myötäilevät Japanin tärkeimmät valtatiet sekä Shinkansen-luotijuna, joka kiitää saman 500 kilometrin matkan hieman yli kahdessa tunnissa. Hiroshigen puupiirrokset ovat kuitenkin säilyttäneet ikuisen ikkunan siihen hetkeen, kun tie kuljettiin vielä jalkaisin ja olkihatuissa.

Perinteisen puupiirroksen pelastaja: Bijutsushan-taidekustantamon  historiallinen Tōkaidō-sarja

Kun puhutaan Utagawa Hiroshigen (1797–1858) mestariteoksesta ”Tōkaidō-tien 53 pysähdyspaikkaa” (Tōkaidō Gojūsan-tsugi), useimmille tulevat mieleen 1830-luvun alkuperäispainokset. Puupiirroshistoriassa on kuitenkin yksi sodanjälkeinen erikoisjulkaisu, joka on noussut omaksi legendakseen keräilijöiden keskuudessa: taidekustantamo Bijutsushan (美術社) rajoitettu luksuspainos.

Tämä Shinjukun Kashiwagissa toimineen kustantamon hanke ei ollut pelkkä kaupallinen reproduktio, vaan kansallinen kulttuuriteko, joka pelasti palasen Japanin katoavaa taidehistoriaa.

Sodan liekeistä syntynyt elvytyshanke

Bijutsushan Tōkaidō-sarjan historia kietoutuu tiiviisti toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennuksen aikaan. Kustantamon johtaja Nobuo Nagasawa (長沢信雄) kantoi syvää huolta perinteisen japanilaisen puupiirrostaidon (mokuhanga) kohtalosta. Sodan pommitukset olivat tuhonneet valtavan määrän historiallisia painolaattoja, ja pula materiaaleista uhkasi katkaista vuosisatoja vanhan mestari-kisälli-perinteen.

Nagasawa teki rohkean päätöksen: hän suojasi osan käytössään olleista laatoista sodan tuhoilta ja otti päämääräkseen elvyttää japanilaisen itsetunnon perinteisen estetiikan kautta. Ensimmäinen painos tehtiin heti sodan jälkeen, mutta noin 18 vuotta myöhemmin Nagasawa päätti luoda jotain lopullista — täydellisen, korjatun ja tinkimättömän laitoksen, joka osoittaisi maailmalle japanilaisen käsityötaidon huipun.

Osoitteessa Shinjuku-ku, Kashiwagi 1-157 toiminut Bijutsusha kokosi hankkeeseen maan parhaat asiantuntijat:

• Dr. Munemasa Narasaki (楢崎宗重): Kirjallisuuden tohtori ja Japanin arvostetuimpia ukiyo-e-tutkijoita, joka valvoi projektin historiallista ja taiteellista tarkkuutta.
• Sadao Kikuchi (菊地貞夫): Tokion kansallismuseon asiantuntija, joka laati teokseen laajat, tieteelliset selitykset jokaisesta asemasta.

Miksi juuri Bijutsushan painosta arvostetaan?

Ukiyo-e-reproduktioita on tehty Japanissa tuhansia, mutta Bijutsushan 500 kappaleen rajoitettu erä (500部限定) painos on kohonnut arvoasteikossa omalle tasolleen kolmesta syystä:

1. ”Kofū jun-tedzuri” – täysin käsintehty prosessi

Kustantamo kieltäytyi kaikista moderneista painotekniikoista. Sarjan kaikki 55 kuvaa vedostettiin täysin käsin perinteisellä menetelmällä (kofū jun-tedzuri mokuhanga). Jokainen värikerros vaati oman puulaattansa ja tarkan kohdistuksen, mikä vaati vedostajalta vuosikymmenten kokemuksen.

2. Autenttiset materiaalit

Painatuksessa käytettiin laadukkainta mahdollista, käsintehtyä puhdasta torinoko-paperia. Väriaineina käytettiin alkuperäisten reseptien mukaisia mineraali- ja kasvipigmenttejä. Tämän ansiosta sarjan kuvissa toistuu ikoninen ”Hiroshige Blue” — syvä, elävä preussinsininen, joka teki Hiroshigen maisemista maailmankuuluja.

3. Tinkimätön laadunvalvonta

Koska puulaatat kuluvat jokaisella painokerralla, Nagasawa rajoitti painosmäärän tiukasti 500 kappaleeseen. Tämä takasi sen, että sarjan 500. kappale oli yhtä terävä, värikylläinen ja vivahteikas kuin aivan ensimmäinen. Teokset toimitettiin tilaajille hitaasti, kahden kuvan erissä, mikä korosti työn vaatimaa aikaa.

Mestariteokset sarjan sisällä: Erityisesti sarjan vaativimmat säätilat — Kambaran yöllinen lumisade ja Shōnon äkillinen rankkasade — onnistuivat Bijutsushan painoksessa niin täydellisesti, että eroa alkuperäisiin 1830-luvun Hōeidō-painoksiin on maallikon vaikea havaita.

Perintö tänä päivänä

Bijutsushan Tōkaidō-sarja on erinomainen esimerkki siitä, miten reproduktio voi itsessään muuttua arvokkaaksi taide-esineeksi. Se ei ollut pelkkä kopio, vaan elävä todiste siitä, että Hiroshigen aikainen ammattitaito oli selvinnyt 1900-luvun modernisaation ja sodan läpi.

Nykyään kokonaiset, alkuperäisessä kankaisessa suojakansiossaan (chitsu) säilyneet Bijutsusha-sarjat ovat haluttuja harvinaisuuksia huutokaupoissa ympäri maailman, ja niitä säilytetään useissa merkittävissä taidemuseoissa osoituksena Shōwa-kauden korkeimmasta kirjapainotaidosta.

Bijutsushan taidekustanatamon Tōkaidō-sarja merkittävien taidemuseoiden ja akateemisten instituutioiden kokoelmissa

Bijutsusha-kustantamon korkealaatuisia, Shōwa-kaudella (erityisesti 1960-luvulla) valmistettuja perinteisiä puupiirrosreproduktioita ja -kokoelmia arvostetaan niin korkealle, että niitä on päätynyt merkittävien taidemuseoiden ja akateemisten instituutioiden kokoelmiin sekä Japanissa että kansainvälisesti.

Koska laitos tehtiin tiiviissä yhteistyössä maan parhaiden asiantuntijoiden kanssa, juuri tätä sarjaa tai kustantamon vastaavia luksusreproduktioita (kuten Hokusain ja Hiroshigen teoksia) säilytetään muun muassa seuraavissa paikoissa:

1. Tokion kansallismuseo (Tokyo National Museum) – Japani

Tämä on sarjan tärkein viitepiste. Koska teoksen tieteellisen asiantuntijavalvonnan teki museon silloinen edustaja Sadao Kikuchi ja laajempaa julkaisuprojektia valvottiin yhteistyössä museon kanssa, Tokion kansallismuseo pitää arkistoissaan näitä Bijutsushan erikoispainoksia referenssikappaleina siitä, miten sodanjälkeisellä kaudella onnistuttiin elvyttämään Edo-kauden alkuperäinen painojälki.

2. Honolulun taidemuseo (Honolulu Museum of Art) – USA

Honolulun taidemuseolla on yksi maailman laajimmista ja arvostetuimmista ukiyo-e-kokoelmista (mukaan lukien James A. Michenerin kuuluisa lahjoituskokoelma). Museo on hankkinut arkistoonsa useita Shōwa-kauden korkealaatuisia ukiyo-e-uudelleenjulkaisuja, ja Bijutsushan käsinvedostetut työt ovat olleet tutkijoiden käytössä juuri siksi, että niiden pigmentit ja torinoko-paperi vastaavat poikkeuksellisen hyvin alkuperäisiä tekniikoita.

3. Portlandin taidemuseo (Portland Art Museum) – USA

Tämän museon laajassa aasialaisen taiteen grafiikan osastossa säilytetään laajasti 1900-luvun japanilaista puupiirrostaidetta. Kokoelmiin kuuluu Bijutsushan julkaisemaa materiaalia – niin heidän tunnettuja modernimpia Sōsaku-hanga -julkaisujaan (kuten Onchi Kōshirōn töitä) kuin näitä tarkkoja klassisia maisemasarjan reproduktioita.

4. Harvardin yliopiston taidemuseot (Harvard Art Museums) – USA

Harvardin laajassa Arthur M. Sackler Museum -kokoelmassa tutkitaan ukiyo-e-taiteen historiaa ja sen painotekniikoita. Yliopiston kokoelmiin on hankittu Bijutsushan kaltaisten huippukustantamojen rajoitettuja eriä oppimateriaaliksi ja tutkimustarkoituksiin, sillä ne ilmentävät puupiirrossuunnittelun ja käsinvedostuksen (tedzuri) teknistä huippua.

Huomautus vierailijoille

Koska kyseessä on paperille tehty grafiikka, nämä teokset ovat herkkijä valolle.

Museot pitävät Bijutsushan Tōkaidō-sarjaa pääsääntöisesti pysyvissä suljetuissa arkistoissaan (kokoelmissa), ja niitä tuodaan esille vain määräaikaisiin erikoisnäyttelyihin tai ne ovat tutkijoiden varattavissa tutkimussaleissa.