Kalevala-palikasto -näyttely
4.11.2026
10.00 - 19.00
Sastamalan kaupunginkirjasto, Sillankorvankatu 1, 38210 Sastamala
Kalevala-palikasto on väline kirjallisen eepoksen sanattomaan kertomiseen, kuvanveiston ja leikin keinoin. Kalevala-palikasto on valmistettu eri puulajikkeista, jotka symboloivat monimuotoisuutta.
Kalevala-palikasto on väline kirjallisen eepoksen sanattomaan kertomiseen, kuvanveiston ja leikin keinoin. Kalevala-palikasto on valmistettu eri puulajikkeista, jotka symboloivat monimuotoisuutta. Palikastosta voi veistää mm. purren ja ihmisen – ja purjehtia merta edemmäs; kertomaan ja kuuntelemaan tarinoita, joista koostuu ihmiskunnan yhteinen eepos.
Kalevala-palikasto kuuluu KO-KOO-MO -konseptiin. KO-KOO-MO on luovuuteen perustuva visuaalisen taiteen konsepti, joka kannustaa omaehtoiseen rakentamiseen. Konseptissa keskitytään leikkimisen kautta tapahtuvaan tunteiden ilmaisuun, vuorovaikutukseen ja ongelmanratkaisuun. KO-KOO-MO-konseptiin kuuluvaa palikkateatteria on voinut nähdä vuodesta 2011 lähtien eri puolella maailmaa olevien festivaalien ja muiden tapahtumien yhteydessä. Palikkateatterin pohjalta toteutettua toimintaa on ollut esillä myös Yle Pikku Kakkosessa vuodesta 2023 lähtien. Parhaillaan on nähtävillä Yle Areenassa oleva Satupalikat-sarja, joka on esitetty Pikku Kakkosessa kuluvan vuoden syksyllä.
2.11.2026 10.00 - 19.00
3.11.2026 10.00 - 19.09
4.11.2026 10.00 - 19.00
5.11.2026 10.00 - 19.00
6.11.2026 10.00 - 16.00
7.11.2026 09.00 - 14.00
9.11.2026 10.00 - 19.00
10.11.2026 10.00 - 19.09
11.11.2026 10.00 - 19.00
12.11.2026 10.00 - 19.00
13.11.2026 10.00 - 16.00
14.11.2026 09.00 - 14.00
16.11.2026 10.00 - 19.00
17.11.2026 10.00 - 19.09
18.11.2026 10.00 - 19.00
19.11.2026 10.00 - 19.00
20.11.2026 10.00 - 16.00
21.11.2026 09.00 - 14.00
23.11.2026 10.00 - 19.00
24.11.2026 10.00 - 19.09
25.11.2026 10.00 - 19.00
26.11.2026 10.00 - 19.00
27.11.2026 10.00 - 16.00
Sastamalan kaupunginkirjasto, Sillankorvankatu 1, 38210 Sastamala