Taiteilija Tiia Viiltola tavattavissa

18.3.2025

15.00 - 16.00

Kulttuuritalo Laikku, Studio, Keskustori 4, Tampere

Tiia Viiltola (s. 1984 ) on Lempäälässä työskentelevä kuvataiteilija. Valmistunut Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2009. Ennen sitä opiskellut Limingan taidekoulussa 2004-2005.

Olen maalannut akryylillä, ja musteella kankaalle jo pitkään. Käytän eri materiaaleja kollaasin muodossa maalauksissani. Mutta piirtäminen on ollut ensisijainen tekniikkani nytmonta vuotta, unohtamatta maalaamista tietenkään. Erityisesti puupinnalle piirtäminen tuntuu mukavammalta, kuin esimerkiksi paperille. Puu tuo turvaa ja pidän pinnan karkeudesta, mikä mielestäni tehostaa piirrosjälkeäni.


Idea vaneripiirroksista lähti ajatuksesta käyttää kierrätysmateriaalia taiteessani. Lisäksi halusin teoksia, mitä ovat helppo kuljettaa pienessä tilassa, mutta lopputuloksen saisi rakennettua suureksi. Tykästyin teoksen palapelin omaisesta rakentamisesta eri tiloihin, missä lopullinen versio näkyy vasta viime hetkillä. Teosten esillepanossa, sekä aihemaailmassa on yhteistä sattumanvaraisuus. Alkuajatus on toki läsnä, mutta teoksen tarina saattaa muuttua, kun työstän piirustusta.


Aihemaailma kulkeutuu monesti jonkin hahmon kautta. Olen yrittänyt sitä joskus pois töistäni, mutta lopulta tarvitsen jonkin hahmon toteuttamaan teoksen tarinaa ja jonkinlaista pääroolia. Olen käsitellyt paljon luonnon ja ihmisen välistä suhdetta, mutta enemmänkin ratkaisukeskeisesti, kuin dystooppisesti. Leikin erilaisilla yksityiskohdilla ja monesti teoksissani huokuu runsaus ja surrealismi. 


Rakastan piirtämistä. Se tuo rauhaa ja innostusta samaan aikaan. Se on mukavuustilani. Minulle taiteen tekemisessä on tärkeää sanoma, mutta se, että löydät oman toteutuskanavan taiteellesi, on se sitten väline, materiaali tai jokin muu, antaa se rungon tekemiselle.


Tiia Viiltola


Tapahtuma on osa Armas-festivaalia. ARMAS-festivaali on valtakunnallinen taide- ja kulttuurifestivaali, joka juhlistaa ikääntymistä. Lisätietoa: ARMAS-festivaali 17.-30.3.2025.

Päivät

18.3.2025

Aika

15.00 - 16.00

Sijainti

Kulttuuritalo Laikku, Studio, Keskustori 4, Tampere

Hinta

Maksuton