Puistokonsertit: The Oates, suite green

16.7.2024
18.00 - 20.00
Laikunlava, Puutarhakatu 1, 33210 Tampere
Puistokonsertit: The Oates, suite green

HUOM! Muutos illan ohjelmaan:
Valitettavasti illan viimeisenä esiintymisvuorossa ollut Skeleton Shortage on joutunut perumaan esiintymisensä sairastapauksen vuoksi. Toivotamme pikaista tervehtymistä yhtyeen jäsenelle.

Illan ohjelma:

Klo 18.00 The Oates
Perinteikäs Oates-orkesteri etsii tuloksetta rajoja rock-ilmaisulleen, ammentaa vaikutteita lähes kaikilta populaarimusiikin kultaisilta vuosikymmeniltä ja ryydittää kuulokuvaa muun muassa proge-mausteilla.

Klo 19.00 suite green
Suite green on vuonna 2020 alkunsa saanut tamperelainen yhtye, jonka tuotannosta löytyy elementtejä vaihtoehto-rockista, emosta, grungesta, indiestä sekä pop-punkista omalla persoonallisella soundilla toteutettuna. Nelihenkinen yhtye on muutaman hassun vuoden aikana kiertänyt lukuisia keikkapaikkoja ympäri Suomea, ja juuri muutama kuukausi sitten julkaisi debyyttialbuminsa. Lisäksi suoratoistopalveluista yhtyeeltä löytyy yksi EP sekä kaksi studiosingleä.

Klo 20.00 ESIINTYMINEN PERUTTU
Valitettavasti illan viimeisenä esiintymisvuorossa ollut Skeleton Shortage on joutunut perumaan esiintymisensä sairastapauksen vuoksi. Toivotamme pikaista tervehtymistä yhtyeen jäsenelle.

Puistokonsertit tuovat jälleen virkistävän kattauksen musiikkia Tampereen kesään. Kaikki Puistokonsertit ovat maksuttomia ulkoilmakonsertteja, ja niitä järjestetään ympäri kaupunkia. Katso koko ohjelma verkkosivuilta.
Päivät
16.7.2024
Aika
18.00 - 20.00
Sijainti
Laikunlava, Puutarhakatu 1, 33210 Tampere
Hinta
Maksuton