Teatteri Valiokunta: Muodonmuutos

10.5.2025

18.30 - 20.45

Tukkateatteri ry, Laukontori 12, 33200 Tampere

Teatteri Valiokunta esittää Ryhmäteatterissa kantaesitetyn yhteiskunnallisen satiirin, joka kertoo Keijo Yrjänä Saastamoisen matkasta menestyneestä merkonomista työttömäksi syöpäiseksi.

Tunnollinen merkonomi Keijo Yrjänä Saastamoinen huomaa eräänä päivänä muuttuneensa suunnattomaksi syöpäläiseksi. Niin työtoverit kuin omat perheenjäsenetkin alkavat vieroksua Keijoa, eikä aikaakaan kun hän ajautuu ulos entisestä elämästään ja joutuu matkalle yhteiskunnan ja ihmisyyden äärilaidoille, maailmaan jossa kaikki tuttu ja turvallinen kaikkoaa tiehensä eikä mikään tunnu olevan sitä miltä näyttää. 


Keijolle selviää kuitenkin, ettei hän ole ongelmineen yksin – syöpäläisten määrä alkaa lisääntyä huolestuttavasti kaikkialla ja koko länsimainen yhteiskuntajärjestelmä natisee liitoksissaan… 

Muodonmuutos on yhteiskunnallinen satiiri ja terävä allegoria ajasta, jolloin yhä suurempi osa ihmisistä huomaa muuttuneensa lopullisesti tarpeettomiksi. 


Esitys perustuu vapaasti Franz Kafkan novelliin Muodonmuutos, jota pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä kaunokirjallista kertomuksista.


(Teksti: https://www.ryhmateatteri.fi/menneet/muodonmuutos/)


Käsikirjoitus: Esa Leskinen & Sami Keski-Vähälä

Ohjaus: Tero-Matias Junnila


Näytelmän esitysoikeuksia valvoo: Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry


Esityksen kesto noin 2 tuntia 15 minuuttia, sisältäen väliajan.


Esitykset Tukkateatterilla, joka sijaitsee Radiokirppiksen yläkerrassa, ravintola Kaijakan vieressä. Tilaan ei ole esteetöntä kulkua. 

Teatterilla ei ole käytössä induktiosilmukkaa.

Päivät

10.5.2025 18.30 - 20.45

12.5.2025 18.30 - 20.45

14.5.2025 18.30 - 20.45

16.5.2025 18.30 - 20.45

17.5.2025 13.00 - 15.15

Sijainti

Tukkateatteri ry, Laukontori 12, 33200 Tampere

Hinta

15-15€